Päiväkirjamerkintä ja kuva (200 s.) – J.
Lando, Darrie ja Birdie, Landoa ratsasti Ambrose
B&B-vieraat Dewn & Honey, Lumi (Darrie), sekä Victor (Birdie)
loppuviikko 4.-6.8.2019
Ambrose Sebastian tuijotti satuloihinsa kapuavia vieraita hiljaa. Hän hymyili kuitenkin sen verran kuin oli kohteliasta – ehkä turistiporukka pärjäsi, olivat ainakin osanneet varustaa hevosensa. Kai se oli jo jotain, vaikka sen verran siistit ratsastuskamppeet oli päällä, että aika räikeästi he erottuivat pienen tilan mutaisesta pihasta. Ja Ambrosen omasta verkkari-tallikenkä-lookista.
Lando oli tosi utelias tammoista – totta kai – mutta se oli onneksi hyvän orin lisäksi hyvä hevonen. Se ei saanut typeriä päähänpistoja ja pysyi kuolaimella, ja tunsi kotitallin tytöt jo ennestään. Taputus riitti palauttamaan sen huomion vetohevosen tehtävään. Pientä puhinaa ja hörinää nyt tietysti uudelle neidille, mutta onneksi se “honey” tuntui ottavan kohteliaisuudet kohteliaisuuksina ja sivuuttavan muun vilkuilun.
“Okei. Eiköhän me mennä nyt sit. Jos kaikilla teillä on nuo vyöt ja muut sit jo kunnos”, Ambrose huikkasi ja kiinnitti kypäränsä hihnan.
Sää oli sinä aamuna kirkas ja lämmin, eikä taivaalla näkynyt pilvenhattaraakaan. Sinisilmätammalle oli löydetty onneksi aurinkorasvaa turvan päälle – ja samalla kaikille ratsastajille, sillä saattoi sitä tällaisina omituisina poutakesinä palaa Englannissakin. Varsinkin kun mukana oli niin hirvittävän kalpeaa ja vaaleaa porukkaa, kaikki kolme.
Ambrose itse oli onneksi sitä tyyppiä joka ruskettui ainakin vähän helpommin kuin suoraan kärähti punaiseksi, mutta harvemmin sitä tuli ihan samalla tavalla teepaitahihasillaan heiluttua, kuin nyt, käsivarret paljaana. Ainakaan silloin kun piti tehdä duunia turisteille. Minkäs teit, helle mikä helle.
Vaan osasi sitä nyt säästä huolimatta itse kukin tarvittaessa ottaa matkaoppaan roolin, ainakin jos puhui kotiseudustaan. Lando oli vielä niin itseohjautuva, ettei se hermostunut, jos kuski katseli taaksepäin. Tallipihasta lähdettiin rinnettä alas tien suuntaan, nätisti jonossa, ja sitten toista ylös Brittoniaan johtavalle tielle asti.
Ori tössötteli tyytyväisenä pitkin ohjin orapihlajien reunustamaa polkua myöten, ja Ambrose antoi sen johtaa letkaa oman harkintansa mukaan. Vaikka polku kulki soraisen maantien vartta, reitti oli tuttu ja turvallinen. Ei näillä seuduilla juuri koskaan voinut edes puhua ruuhkasta tai liikenteestä.
“Mennään tässä vähän matkaa näin, tuolta tulee kohta vasen käännös kukkulan takaa. Sielt pääsee metsään. Olis vähän varjoa niin kehtaa ravata ja laukatakin sit”, Ambrose sanoi olkansa yli vieraille.
“Haluuttekste kuulla kylästä jotain? Tai hevosista?” Ambrose vilkaisi miesten ohi peränpitäjänä Darrien kanssa köpöttelevää punatukkaista tyttöä. Darrielle oli ollut pakko laittaa kärpäsotsapanta naamalle, ja se huiski sitä ihan yhtä tyytyväiseen sävyyn kuin Birdie omaa otsatukkaansa.
“Sä, Lumi, olitko käynyt ennen? Briteissä siis. Onks teistä joku ettei olis aiemmin käynyt Lontoota pitemmällä ollenkaan?”
Cotswolds tunnetaan yhtenä Englannin kauneimmista metsäseuduista. Se on täynnä niitä kliseisiä kivitalojen täyttämiä pikkukyliä ja kauppaloita, jotka keskiajalla käynnistivät villantuotannon ja isot maalaismarkkinat, ja 1700-luvulla sitten hiljenivät. Birminghamin vei tekstiiliteollisuuden ja Oxford vei… no, kaiken muun vilinän. Vaikka siellä sitä vilinää on ollut kyllä jo muinaisista roomalaisista ja keskiajan munkeista asti.
Mutta ehkä se onkin osa seudun viehätystä, sellainen turisti-idylli. Kyllä kesäisin kaikenlaista ohjelmaa löytyy, kun ollaan kuitenkin Birminghamin ja Oxfordshiren välissä. Halusi sitten hiilikaivoksia tai ikivanhoja yliopistorakennuksia, museoon pääsee isoille kirkoille bussilla milloin vain.
Metsän varjossa (siellä kasvoi lähinnä pyökkiä, haapaa ja leppää, mutta oli muutama havupuukin) Ambrose kehotti Landon hereille ja kajautti takana tuleville, että luvassa oli kiva ravisuora. Sen jälkeen puron yli kulkisi lyhyt silta, jonka jälkeen kaarteesta voitaisiin laukata seuraavan rinteen laelle.
“Jos te haluatte, niin kyl me voimme samaan suuntaan tulla sit takasi kans. Tossa on ihan lähellä puron yli kahluupaikka. Pääsee tuo Birdieki, ku se on niin musta, vähän kastelemaan nilkkojansa.”
Honey lähti reippaasti vauhtiin heti Landon perästä, ja jarruttikin rinteen päätteeksi suunnilleen turpa kiinni sen hännässä. Onneksi vetohevosen pesti oli hevoselle tuttu, eikä se pannut sitä pahakseen. Birdie ja Darrie tulivat perässä hieman verkkaisempaa vauhtia, raskastekoisempia kun olivat, mutta ei niidenkään meno kuskeille häpeäksi ollut. Hauskalta se näytti.
Mäen laelta oli puiden lomasta nätit näkymät lammaslaitumille ja pelloille. Ne kumpuilivat samaa tahtia metsäisempien rinteiden kanssa.
“Näättekste noi lampaat? Bethany aikoo hankkia kans ensi kesäks, ne tulisivat tälle samalle laitumelle”, Ambrose sanoi ja osoitti pellolla möllöttävää karjaa, ja muutamaa karitsaa jotka poukkoilivat leikissä keskenään. Brittonian hevoset eivät moisesta tutusta näystä olleet onneksi millänsäkään, ja Honeykin oli ilmeisesti isomman sortin karjatilan hevosia.
“Sitten saadaan jotaki lankoja varmaan myytäväks, ja jouluks vieraspöytään karitsaa.”
Hevoset haisivat hieltä (ja ihmisetkin kai), ja kärpäsiä pörisi mukana vauhdista huolimatta, mutta Ambrose Sebastianin silmään ei ainakaan näyttänyt sillä, että kellään oli lenkistä mitään valittamista. Ja jos seuraavalla suoralla ei näkyisi mitään kummallista, toinenkin laukkapätkä mahtui kaiketi vielä mukaan. Vierailijat helpottivat kyllä miehen omaa urakkaa eläinten liikuttamisen saralla.