B&B ja kärryttelyä sateessa

Vierailijan päiväkirjamerkintä (222 s.) – Maura
Rhiannon, käsittelijänä Ambrose, 10.8.2018

Mitä olisikaan loma ilman hevosia? En tuntenut sellaista käsitystä ollenkaan, joten Britteinsaarilla vieraillessani vietin yhden yön B&B – huoneessa Brittonia Yardilla, viehättävän pikkutallin yhteydessä. Jotenkin sattumien seurauksena löysin itseni seuraavana aamuna tallista, tekemässä tuttavuutta shirenhevostamma Rhiannoniin. Isokokoinen tamma näytti nauttivan huomiosta täysin rinnoin,
ja tuntui loukkaantuvan, jos hetkeksikään lopetin. “Ajattelin lähteä ajamaan, hyppäätkö kyytiin?”, miesääni jossain takanani lausahti. Hätkähdin hieman, sillä en ollut kuullut kenenkään saapuvan talliin. “Mikä ettei, mulla onkin tässä hetki vielä aikaa ennenkuin täytyy jatkaa matkaa.”

Mies esitteli itsensä Ambroseksi, ja alkoi varustamaan tammaa. Katselin vieressä pää pyörällä – en varmaan ikinä oppisi itse laittamaan hevoselle kaikkia varusteita, jota kärryjen kanssa tarvittaisiin. Hyppäsin kärryihin Ambrosen kanssa ja mies ohjasi tamman kohti metsätietä. Ilma oli kostea ja hieman harmaa, uhkaavasti enteili sadetta. “Toivottavasti ei kastuta”, mutisin Ambroselle. Mies kohautti
hartioitaan – ilmeisesti paikallisen mielestä päivä ei ollut päivä ilman sadetta. “Haluatko itse kokeilla?”, Ambrose kysyi. Pudistin päätäni, kerrankin halusin vain nauttia sen enempää ajattelematta kyydissä olemisesta. Rhiannon tutki innoissaan ympäristöä kärryjen edessä edeten samalla reipasta tahtia. Ehkä pitäisi hankkia itsellekin yksi valjakkohevonen. Ja oma hovikuski.

Palasin mietteistäni takaisin tähän maailmaan, kun tunsin muutaman vesipisaran. Kirosin hiljaa, ilmeisesti suomeksi kiroaminen oli Ambrosesta huvittavaa, kun miehen huulille levisi leveä hymy. Ambrose patisti Rhiannonia hieman reippaampaan tahtiin. Onneksi sade oli enemmän ripottelua kuin kunnon kaatoa, tallille saavuttuamme olin vain hieman märkä. Ainakin alusvaatteeni olivat siis kuivat…

Pyjamabileet

Päiväkirjamerkintä (523 s.) – J.
Tammat Martha & Rhiannon, 2.2.2018

Helmikuu alkoi kylmänä ja sateisena, ja Brittoniassa se tuntui korostuvan entisestään. Notkelman sumu tiivistyi jääksi räystäisiin ja pensasaitoihin, ja kumisaappaat narisivat routaisessa mudassa.
“Shire”, Ambrose Sebastian mutisi ja vilkaisi Abigailia, vaikkei se ihan kysymys ollutkaan. Tyttö nyökkäsi ja katsoi kelloa puhelimestaan.
“Ja sun isäs läksi auttamaan?”
“Joo, kyllä ne nyt toimeen tulevat keskenään. Eivät vaan asu yhdessä enää.”

Land Rover oli sen verran iso ja äänekäs auto, varsinkin heidän pihansa vanha lantikka, että sen tulon kuuli jo ennen kuin ajovalot näkyivät sumun seasta. Bethany ja Abigailin isä Roger astuivat ulos, kun auto oli saatu parkkiin tien sivuun, ja suitset tuupattiin Ambrosen käteen.
“Abigail, tulepa tänne auttamaan oven kanssa.”

Tamma oli komea punaruunikko sukkajalka, vaikka kauniit valkoiset vuohiskarvat olivatkin jo mutaiset ja likaantuivat entisestään, kun Ambrose peruutti sen trailerista ulos sotkuiselle tielle. Se louskutti leukojaan hieman huolestuneena, ja korvat pyörivät, kun se tuijotti sumuisia peltoja ja nummia. Se seisoi kuitenkin nätisti aloillaan ja töni miestä turvallaan uteliaana.
“Talliin suoraan vai hakaanko ensteks?” Ambrose kysyi taputellessaan tamman kaulaa kevyesti ja hyssytellessään sitä samalla. Hän joutui vähän kurkottelemaan yltääkseen rapsuttamaan hevosen harjanjuurta kunnolla, kun se kuikuili ympärilleen pää pystyssä, mutta ainakaan toistaiseksi mitään voimakeinoja ei vaadittu.
“Me otimme muut jo ulos”, Abigail sanoi äidilleen tämän miettiessä hetken parasta järjestelyä. “Se on kyllä nätti tyttö”, hän lisäsi ja nyökkäsi kohti ruunikkotammaa, joka vaikutti hieman jännittyneeltä, mutta yllättävän hyväntuuliselta outo tilanne huomioon ottaen.
“Viekää ihmeessä talliin niin se saa vähän haistella paikkoja. Tuodaan Martha sisään kaveriksi hetken päästä,” Bethany sanoi. “Uusi tyttö saa tehdä olonsa kotoisaksi sen aikaa kun laitamme teetä, ja laitetaan tytöille pyjamabileet vasta sen jälkeen.”

***

Rhiannon sai heiniä rouskuteltavaksi, oli möyhinyt olkensa kuntoon, ja tuijotteli uteliaana tallikäytävälle, kun Ambrose Sebastian siivosi Marthan karsinaa käytävän vastakkaisella puolella. Abigail oli jo ottanut riimun ja narun matkaansa ja lähtenyt hakemaan suffolk-tammaa sisään Rhiannonin kaveriksi. Kevyt villaviltti piti ryvetetyn tamman lämpimänä, ja se vaikutti asettuneen ihan mukavasti, vaikka matka olikin varmasti ollut sille pitkä ja raskas.
Isoja korviaan se höristi ja melkein tönäisi käytävää kulkeneen Ambrosen kumoon turvallaan, kun ovi kävi ja Marthan kaviot kolisivat vasten sementtilattiaa. Raudikkotamma pysähtyi niille sijoilleen kun äkkäsi uuden naapurinsa ja tuijotti Rhiannonia pitkään.

“Saaks sen konin tänne asti vai tulenksmä työntämään?” Ambrose Sebastian kysyi.
“Saatko sinä suusi kiinni vai tahdotko että tästä tulee vielä hankalampaa?” Abigail vastasi, ja vilkaisi Marthaa. Ainakin toistaiseksi tallin nyreimmän hevosen korvat olivat vielä hörössä, vaikka sillä olikin silmät ja sieraimet suurina. Rhiannon hörisi – sillä oli selvästi ollut ikävä seuraa.

Kuin ihmeen kaupalla Martha ei kiljunut eikä luiminut, kun Abigail talutti sen lähemmäs ja tammat saivat haistella toisiaan Rhiannonin oven yli. Se pärskähti ja hörähti – ja sitten se tönäisi vähän rumemmin, mutta Rhiannon väisti ja ravisti päätään, ja se oli kai sitten siinä.
“Avaatko sen oven”, Abigail pyysi. Ambrose avasi Marthan karsinan ja Abigail talutti tamman sisään. Yllättävää kyllä, se tutkaili mieluummin uutta tyttökaveriaan kuin hyökkäsi saman tien kohti heiniään.

“Eiköhän nuo vois ens viikolla jo laskee yhessä ulos”, Ambrose pohti ja katseli Rhiannonin vuohiskarvoja huolissaan. Pesemisestä huolimatta ne olivat yhä kuraisen väriset.
“Toivotaan. Niin, eikös ole ihan mukavaa saada uusi kaveri?” Abigail sanoi ja rapsutti Marthaa korvien takaa. Se mulkaisi häntä hiukan happamasti, mutta vaikutti sitten myöntyvän kysymykseen.